Hyppää sisältöön
$infotext.getData()

Toimintaympäristö

Euroopan taloustilanne jatkui epävakaana ja yritysten marginaalien säilyttäminen oli haastavaa. Vaikka paine ei voimakkaimmin kohdistunut päivittäistavarakauppaan, on Raisiokin reagoinut tilanteeseen. Raisiossa vuosi 2013 oli nimetty toimintojen tehostamisen ja synergioiden hyödyntämisen vuodeksi. Euroopan heikentyneestä markkinatilanteesta huolimatta yritys teki vuonna 2013 nykyisen Raision parhaan liiketuloksen.

Monilla markkinoilla ja kategorioissa toimivissa yrityksissä vaihtuvat yhä nopeammin toimintaympäristön muuttuessa ne kohteet, jotka vaativat johdon erityishuomiota. Raision Pohjois-Euroopan kuluttajabränditoimintojen tehostaminen ja tuotevalikoiman uudistaminen on toteutettu onnistuneesti ja toiminnan kannattavuus parani selvästi. Parantamisen painopiste on nyt kohdistettu Ison-Britannian aamiaistuotteet ja välipalat -yksikköön.

Vuosi 2013 oli Raisiolle toimintojen tehostamisen ja synergioiden hyödyntämisen aikaa

Kuluttajatuotteiden markkinoilla kilpailu jatkui haastavana

Kuluttajatuotteiden myynti Isossa-Britanniassa jatkui hintavetoisena. Raisio on vähentänyt omaa promootioaktiivisuuttaan, mikä sokerikeskustelun lisäksi näkyi Raision aamiaismurojen myynnin pienenemisenä. Tilanteeseen haetaan ratkaisuja sekä sisäisesti toteutetuilla organisaatiomuutoksilla että vahvistamalla brändiosaamista.

Länsi-Euroopan markkina-alueella vähittäiskauppojen private label -brändeillä myytävien makeisten myynti kasvoi. Raisiolla on makeisissa tunnettuja omia brändejä, mutta yhtiö on myös merkittävä vähittäiskaupan private label -makeisten valmistaja.

Suomen kuluttajatuotteiden markkinoilla kilpailu jatkui haastavana. Tähän vaikutti osaltaan myös Suomen talouden hidastuminen. Toteutettujen tehostamistoimenpiteiden ja tuotevalikoiman uudistamisen ansiosta Raision pääbrändien myynti Suomessa kasvoi vertailukaudesta.

Kolesterolia alentavien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden päämarkkinoilla Euroopassa kilpailu jatkui tiukkana. Private label -tuotteiden myynti kasvoi, mihin suurelta osin vaikutti Euroopan heikko taloustilanne. Benecol-tuotteiden markkinoilla eri maiden myyntien kehityksessä on edelleen suuriakin eroja. Benecol-tuotteiden myynti kasvoi Suomessa, Puolassa ja Aasiassa.

Agrosektorilla painopiste hyötysuhteen parantamisessa

Tulevaisuuden kestävän ruokaketjun rakentamisessa on elintarviketuotannon hyötysuhteen parantaminen avainasemassa tuoteturvallisuuden rinnalla. Monet elintarvike- ja agrosektoreihin liittyvät globaalit haasteet voidaan kestävää kehitystä tukevilla innovaatioilla kääntää mahdollisuuksiksi ja kannattavaksi liiketoiminnaksi. Benemilk-lypsykarjanrehut ovat esimerkki huippuinnovaatiosta, jolla maitotuotos kasvaa ja maidon pitoisuudet paranevat samalla, kun maidontuotannon hyötysuhde paranee.

Benemilk on Raision huippuinnovaatio

Maidon markkinatilanne säilyi Suomessa hyvänä ja maidon tuotanto kääntyi selvään 1,4 prosentin nousuun muutaman vuoden paikallaan polkemisen jälkeen. Käytännössä tuotannon kasvu tarkoittaa 106 litraa enemmän maitoa lehmää kohden vuodessa, mikä toi maitotiloille noin 14 miljoonan euron lisätilin. Benemilkillä on noin 10 prosentin markkinaosuus Suomen lypsykarjanrehuissa.

Uusi lohenrehukeksintö tehostaa tuotantoa kestävästi ja parantaa kannattavuutta

Raisioagron uusi rehujen rasvahappo-optimointi lohen loppukasvatusvaiheeseen sai Suomessa paljon positiivista palautetta. Raisioagron Hercules LP Opti -tuotekonseptissa hyödynnetään uutta keksintöä, joka tehostaa lohen tuotantoketjua ja parantaa kalaviljelyn kannattavuutta kestävästi. Kalliin ja saatavuudeltaan rajallisen kalaöljyn korvaaminen rypsiöljyllä vähentää kalanrehuissa koko kasvatuskaudella käytettävän kalaöljyn määrän lähes puoleen säilyttäen kalan hyvän rasvahappokoostumuksen.

Tuottajia palvelevien yritysten osaamisen merkitys korostuu tilojen määrän vähetessä, tilakoon kasvaessa ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Raisioagro kehittää aktiivisesti palvelukonseptiaan ja osaamistaan ollakseen alan johtava toimija, jolla on innovatiivisemmat tuotteet ja ekologisimmat ratkaisut vilja- ja kotieläintilojen tarpeisiin.