Hyppää sisältöön

Liiketoiminnan riskit

Kansainvälinen talouskehitys jatkuu epävarmoissa tunnelmissa. USA:n velkaelvytyksen asteittainen vähentäminen on lisännyt epävarmuutta etenkin kehittyvissä talouksissa. Niiden valuuttojen arvo on heikentynyt suhteessa dollariin ja euroon. Tämä kehitys on koskenut markkina-alueistamme erityisesti Venäjää. Matala talouskasvu ja valtioiden velkaongelmien pitkittyminen ylläpitävät talouden epävarmuutta vuonna 2014. Epävarmasta yleisestä tilanteesta huolimatta uskomme päivittäistavaramarkkinoiden pysyvän suhteellisen vakaina verrattuna moniin muihin toimialoihin.

Raaka-aineiden hintavolatiliteetin arvioidaan jatkuvan

Raaka-ainehintojen volatiliteetin arvioidaan pysyvän korkealla tasolla. Hidastuva talouskasvu ja mahdollisesti hyvin onnistuvat sadot saattavat rauhoittaa hintakehitystä, mutta toisaalta ilmaston ääri-ilmiöt aiheuttanevat nopeita muutoksia eri maataloushyödykkeiden sato-odotuksissa ja hintatasossa. Riskienhallinnan merkitys tärkeimpien raaka-aineiden arvon ja volyymin osalta tulee säilymään liiketoiminnan kannattavuuden näkökulmasta olennaisen tärkeänä jatkossakin.

Raisiolle kasvujakso on murrosvaihe, jonka aikana monia yhtiön toimintatapoja kehitetään ja liiketoimintojen johtaminen on merkittävästi normaalitilannetta haastavampaa. Kasvu- ja rationalisointihankkeet voivat edelleen tuoda yhtiön kokoon nähden merkittäviä kustannuksia.